2017
Suomen kierrätyskeskusten yhdistys ry:n vuosikokous 2017
Vuosikokous pidetään kevätseminaaripäivien yhteydessä.
Suomen kierrätyskeskusten yhdistys ry
KOKOUSKUTSU
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
Aika 30.3.2017 klo 15.30
Paikka Moreenia, Valssipadonraitti 3, 33100 Tampere
Ennen kokousta valtakirjojen tarkistus
1§ Kokouksen avaus.
2§ Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
3§ Esitetään hallituksen esitys yhdistyksen toimintakertomukseksi ja tilinpäätökseksi sekä tilintarkastuskertomus edelliseltä kalenterivuodelta.
4§ Vahvistetaan tilinpäätös tai päätetään muista toimenpiteistä joihin hallituksen esitys toimintakertomukseksi ja tilinpäätökseksi antaa aihetta.
5§ Päätetään tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden antamisesta hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
6§ Vahvistetaan yhdistyksen toimintasuunnitelma kuluvalle vuodelle.
7§ Määrätään kuluvan vuoden jäsenmaksut sääntöjen § 5:n määräämällä tavalla.
8§ Päätetään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioiden suuruudesta.
9§ Vahvistetaan kuluvan vuoden talousarvio.
10§ Valitaan yksi toiminnantarkastaja sekä yksi varatoiminnantarkastaja.
11§ Käsitellään hallituksen esitys Skky ry:n sääntömuutokseksi 3§, 4§ ja 10§ osalta.
Tervetuloa
Skky:n hallitus