2017
SUOMEN KIERRÄTYSKESKUSTEN YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017
1 ETUJÄRJESTÖROOLIN EDISTÄMINEN
”Ratkaisuja aitojen ympäristötekojen tekemiseen”
Yhdistys seuraa kierrätyskeskusten toimintaympäristöä ja kolmannen sektorin sekä työllistämisen aloja ja erityisesti niissä tapahtuvia laki- ja asetusmuutoksia, ottaa niihin kantaa ja tiedottaa niistä jäsenistölle.
Yhdistys pyrkii löytämään yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voidaan yhdessä tehostaa vaikuttavuustyötä.
Suomen kierrätyskeskusten yhdistys ry on yleishyödyllinen ja sitoutumaton yhdistys.
- Edistämme jätelain toteutumista ja toimimme jäsenten etujärjestönä yhteisöjen ja viranomaisten suuntaan.
- Lisäämme yhdistyksen jäsenten ja jäsenyhteisöjen työntekijöiden ammattitaitoa.
- Lisäämme alan kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä ja verkostoitumista.
- Edistämme valtakunnallista ja paikallista kierrätyskeskustoiminnan kehittämistä.
Skky:llä on jäsenyhdistyksiä 22 kpl ja henkilöjäseniä on 4 henkilöä. Tuotot kertyvät pääasiassa jäsenmaksuista ja seminaarien osallistumismaksuista. Hallituksessa on kuusi jäsentä ja heidän toimikausi on kaksi vuotta. Nykyinen hallitus jatkaa toimikautensa loppuun, eli vuoden 2018 vuosikokoukseen saakka. Hallituksen jäsenet toimivat oman työnsä ohella.
2 TAVOITTEET VUODELLE 2017
Toimintaa ylläpidetään pääasiassa hallituksen jäsenten toimesta ja heidän edustamien jäsenyhteisöjen tukemana.
Vuoden 2017 aikana hallituksessa arvioidaan yhdistyksen nykytilaa esimerkiksi Swot-analyysia hyväksikäyttäen. Samalla arvioidaan yhdistyksen toiminta-ajatus, arvot ja visio sekä laaditaan kolmen vuoden strategia visiota kohti kulkemiseksi. Tuotos esitellään jäsenistölle kesäpäivillä 2017. Swot-analyysin yhteydessä keskustellaan yhteisen brändin kehittämisestä. Tällä hetkellä kaikki kierrätyskeskukset toimivat paikallisina toimijoina omilla nimillään. Hallitus avaa keskustelun yhteisen valtakunnallisen ja yhdenmukaisen näkyvyyden luomiseksi. Tämän tarkoitus olisi tuoda näkyväksi läpi Suomen, meitä on monta, mutta silti olemme paikallisia. Hallitus tutkii voisiko yhteisestä valtakunnallisesta kierrätyskeskuksia yhdistävästä liikemerkistä/logosta järjestää jäsenistölle suunnatun suunnittelukilpailun.
Yhdistyksen perustehtävää olisi hyvä tarkastella määräajoin. Vuoden 2017 kesäpäivillä käydään jäsenistön kanssa ohjattu keskustelu yhdistyksen tämänhetkisestä sääntöjen mukaisesta perustehtävästä ja roolistamme suhteessa muihin kierrätyskeskusalalla ja työpaja-alalla oleviin yhdistyksiin tai toimijoihin. Näin saamme osallistettua jäsenistöä aiempaa paremmin yhdistystyöhön sekä selkeytettyä toimintamme tavoitteita.
Hallitus jatkaa keskustelua jäsenistön välisen verkkokaupan toteutusmahdollisuuksista. Skky:llä ei ole yhdistyksenä resursseja yhteisen verkkokaupan rakentamiseksi. Aikaisemmin tehdyn kyselyn mukaan jäsenorganisaatiot eivät ole ilmaisseet kovin suurta taloudellista ja ajallista panostushalukkuutta yhteisen verkkokaupan rakentamiseksi. Tahtotila on olemassa verkkokaupasta, mutta onko resursseja? Jatketaan tutkimista, hallitus toteaa kuitenkin, että näillä resursseilla ei voida edetä. Tutkitaan eri rahoituslähteitä, toistaiseksi jäsenistö maksaa ja luo omat verkkokauppasivunsa kukin itse. Verkkokauppoja ei ole vielä useita toiminnassa (esim. pääkaupunkiseudulla toimiva https://kauppa.kierratyskeskus.fi/ ). Hallitus muotoilee jäsenistölle ehdotuksen/keskustelun alustuksen, miten edetä tässä asiassa?
Hallitus selvittää jäsenistön kiinnostusta ja mahdollisuutta järjestää pop up-myyntitempaus 2018 aikana jäsenistön organisaatioissa tuotettujen tuotteiden myymiseksi esimerkiksi Helsingissä.
Vuonna 2017 jäsenhankintaa pyritään kehittämään muun muassa markkinoinnin keinoin. Jäseniä hankitaan ottamalla yhteyttä eri kierrätyskeskuksiin. Konkreettisena tavoitteena on jäsenmäärän kasvattaminen noin +10% nykyisestä noin 26:sta noin 29: ään. Vuoden 2017 tavoitteena on siis vähintään kolme uutta jäsenorganisaatiota tai henkilöä.
Yhdistyksen toiminnan varainkeruu tapahtuu kevät- ja kesäpäivien avulla. Lisäksi varoja saadaan jäsenmaksuista. Hallitus ylläpitää keskusteluyhteyttä eri rahoittajatahoihin (esimerkiksi Sitra, RAY). Skky etsii ulkopuolista rahoittajaa, jotta saamme edistettyä yhdistyksen vaikuttavuutta vieläkin paremmaksi.
Omien hankkeiden ylläpitäminen on erittäin haasteellista niin kauan, kun ei ole resursseja (henkilöä/henkilöstöä ja rahaa). Rahoituksen hakeminen vaatii henkilötyöpanosta, joka esim. 2016 tehdyssä Ray-rahoitushakemisessa tuli hallituksen ja pääosin hankeasiantuntijan tekemänä (ilman korvausta). Hanke ei saanut myönteistä rahoituspäätöstä. Vuonna 2017 hyödynnetään vuoden 2016 aikana saatua kokemusta ja saatua tietoa rahoituksen saamiseksi.
Skky:n hallituksessa mukana oleva Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus Oy (PKS) on mukana Arvo-liiton ”Hyvän mitta”-hankkeessa, jossa tuloksia toimintamme vaikuttavuudesta pyritään tuomaan esille. PKS lupautuu jakamaan siitä hankkeesta saatavat tulokset/työkalut muiden kierrätyskeskusten käyttöön.
Jäsenistö vaihtaa tietoa toiminnan vaikuttavuuden mittareista niitten julki tultua. Mittarointia kehitetään usean tahon toimesta ja osallistumme keskusteluun ja jaamme tietoa jäsenistölle.
3 HALLITUSTYÖSKENTELY
Toimintaa ohjaa hallitus ja toiminnasta vastaa hallitus, joka kokoontuu vuoden aikana 6-8 kertaa. Kokouksista valtaosa pyritään toteuttamaan Skypen välityksellä. Muutama kokous järjestetään jäsenorganisaatioiden luona.
4 TAPAHTUMIA JÄSENISTÖLLE
SKKY järjestää kaksi kertaa vuodessa jäsenpäivät
- asiantuntijaluennot
- tutustuminen uuteen kierrätyskeskukseen
- verkostoituminen ja vertaistuki
- aikaa vapaaseen keskusteluun
Jäsenpäivien tarkoituksena on syventää ammattitaitoa mielenkiintoisin luennoin ja tutustumalla isäntäpaikkakunnan kierrätyskeskuksen toimintaan. Tutustumalla muiden paikkakuntien toimintaan opastettujen kierrosten ja omien kysymysten avulla saadaan kuva "kuinka täällä homma toimii". Mukaan tarttuu aina joitakin ideoita ja ajatuksia joita voisi siirtää omaan toimintaan. Jäsenpäivän ohjelmaan sisältyy aina tutustumista kollegoihin ja keskustellen saamme vertaistukea ja näkemystä omaan toimintaan. Perinteisesti ohjelmassa on myös epävirallinen osio, jolloin sana on vapaa ja juttu lentää.
Kevätpäivät
Ensimmäinen jäsenpäivä järjestetään keväällä ja samalla pidetään sääntömääräinen vuosikokous. Lisäksi on asiantuntijaluentoja, tutustuminen isäntäpaikkakunnan toimintaan ja verkostoitumista.
Kesäpäivät
Toinen jäsenpäivä järjestetään kesän lopulla, kesälomakauden jälkeen. Kesäpäivillä syvennytään oman osaamisen kehittämiseen. Kesäpäivien sisältöä ovat asiantuntijaluennot ja tutustumiset, joista opittu kulkee mukana omaan työyksikköön.
Hallitus kokoaa ryhmän suunnittelemaan yhdistyksen 20-vuotisen taipaleen juhlistamista vuonna 2019.
5 TIEDOTTAMINEN
Uudistetut www-sivut ovat Skky:n kanava jäsenasioiden tiedottamiseen. Juurrutetaan toimintatapaa, jossa koko hallitus sekä jäsenistö tuottavat sivuille tiedotettavaa ja muuta sisältöä.
Laaditaan vuosikellot selkeyttämään toimintasuunnitelmassa asetettuja tavoitteita ja saadaan hallituksen kokouksille teema
- Vuosikello 2017, hallituksen kokoontumiset
- Vuosikello 2017 yhdistyksen rutiini, yhdistyslain vaatimat tehtävät
- Vuosikello 2017 tiedottaminen, hallituksen vuosisuunnitelma yhdistyksen omasta tiedottamisesta ja osallistumisesta eri tapahtumiin.
6 HALLITUKSEN JA JÄSENISTÖN ESITTELY
Skky:n hallituksesta lisätään www-sivuille tiivis hallituksen jäsenten esittely (kuka, mistä organisaatiosta, roolit ja vastuut Skky:n hallituksessa, ei kuvaa).
Yhdistyksen jäsenistön esittely on Skky:n www-sivuilla, jossa on linkit jäsenyhdistysten www-sivuille ja sekä jäsenyhdistyksien kierrätysmyymälöiden Facebook-sivulle.
7 AVOIMUUS
Toimintasuunnitelma 2017 julkaistaan yhdistyksen www-sivuilla vuosikokouksen hyväksymisen jälkeen.
SKKY 2017_toimintasuunnitelma_Vuosikokoukselle.pdf (204 kB) Tulostettava versio. |