2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
- Yhdistys pyrkii ensisijaisesti kartuttamaan jäsenhankintaa vuonna 2015 että saisimme toiminnan vireäksi ja valtakunnan kattavaksi toiminnaksi.
- Yhdistys pyrkii yhteistyökuvioihin eri kierrätysyhteisöjen kanssa ja täten saamaan vaikuttavampaa esille tuloa yhteiskunnassa.
- Olemme myös vahvasti mukana sosiaalisen välityömarkkinayhteistyöryhmässä.
- Toimintaa tulemme vahvistamaan erilaisilla kierrätysalaa koskevilla teemoilla ja yhteistyökuvioilla näistä tulemme kertomaan sivustolla, myös tulemme ilmoittamaan vuosikellon mistä jäsenistö näkee aikataulut kokouksista ym. tapahtumista hyvissä ajoin.
- Odotamme myös kentältä vihjeitä toiminnan parantamiseksi ja vinkkejä.
- Hallituksessa myös päätettiin edustavammasta SKKY. n sivustosta jota tullaan päivittämään ja myös jäsenistö voi hyödyntää sivustomme antia.
- Kaudella 2015 huhtikuun 9-10 päivä teemme yhteisen matkan Tallinnaan ja tutustutaan paikallisiin kierrätyspisteisiin, tilaisuus on avoin jäsenistölle.
- Aloitamme päivän lounaalla ja sen jälkeen pidetään 2015 SKKY. n jäsenistön vuosikokous.
- Kokouksen jälkeen Lassila & Tikanojan Myyntipäällikkö Antti Tekoniemi kertoo toiminnoistaan ja mahdollisesta yhteistyöhankkeista mitä olemme suunnitelleet alkuvuonna 2015 , mitä heillä on tarjota kierrätyskeskuksille.
- Hallituksen seuraava kokous on 29 04 2015 Kotkassa ja tutustutaan uuteen toimintamalliin.
- Hallituksen kokouksia jäsenistöjen toimipisteissä, näin kartoitamme kenttää ja toimintatapoja ja täten mahdollisesti saamme järjestöömme uusia kierrätysmyymälöitä/pajoja .
- Syksyn aikana yhdistys pitää iloiset kesäpäivät Kuopiossa 3-4 syyskuuta, paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin ja myös teema mistä siellä keskustellaan koitamme saada myös vierailevan "tähden" paikalle Hallitus toivoo RUNSASTA osanottoa
- Tärkeänä asiana talouden vakauttamista ja että talous on budjetin mukainen.
Hallitus